Hae tästä blogista

maanantai 25. heinäkuuta 2011

Bux4Real

Päivitetty 20.7.11

Tie päättyi lopulta

Bux4Realin tie päättyi lopulta vaiheikkaiden tapahtumien ja omistajavaihdoksen jälkeen. Osoitteessa on luettavissa petetyksi tulleen alkuperäisen perustajan vuodatus ja kehoitus olla luottamatta uusiin bux-sivuihin.


Ensimmäiset askeleet
Bux4Real aloitti vuoden alussa toimintansa suurieleisesti ja julisti - monien muiden tavoin - edustavansa uutta aikaa ptc-sivujen historiassa. Yhden sentin klikkailut kehotettiin unohtamaan ja luvattiin, että Bux4Realissa ansiot ovat moninkertaiset. Alaa seuranneena teki mieli veikata lyhyttä elinikää.


Ensimmäinen kaatuminen
Miten olisi käynyt jäi näkemättä, sillä sivu joutui heti tuoreeltaan massiivisen hyökkäyksen kohteeksi. Sivun ylläpidossa tästä ei kuitenkaan masennuttu, vaan toimintaa alettiin käynnistää uudelleen. Samalla luvattiin myös uudistuksia. Sivun luvattiin olevan käyttökunnossa 1.4.


Toinen kaatuminen
Saman tien 1.4. sivu ilmoitti joutuneensa uuden hyökkäyksen kohteeksi. Syyllinenkin oli sen mielestä selvä: muut sivut pelkäävät, että Bux4Realin uusi käyttäjiä suosiva systeemi tuottaa niille hankaluuksia. Sen jälkeen  Bux4Real lupasi aloittaa 5.4., jolloin luvattiin palkintoja pitkään odottamaan joutuneille jäsenille.


Konttaamalla eteenpäin
6.4. sivu saatiin lopulta pystyyn, paitsi että klikattavat mainokset puuttuivat. Niiden tilalla oli hyväntekeväisyysilmoituksia. Niiden klikkaamisesta ei saanut rahaa enempää sivu kuin kävijäkään, vaan rahat menivät lyhentämättöminä keräyskohteeseen. Ensimmmäiseksi oli luettava sivun oma tiedote, joka on mainosrivin ensimmäisenä. Sen jälkeen voi valita mieleisensä avustuskohteet ja klikkailla rahaa hyvään tarkoitukseen.


Kävelyharjoituksia
8.4. sivu oli lopulta toiminnassa ja sisälsi myös ilmoituksia. Kärsivällisesti odottaneet jäsenet saivat luvatun palkinnon: ostotilille rapsahti ilmainen kymppi. Toiminnassa oli yhä lastentauteja. Itse klikkailin ensimmäisenä päivänä tililleni kasan senttejä. Kun seuraavana päivänä palasin, rahat olivat hävinneet. Klikkailin uudelleen. Seuraavana päivänä rahat olivat tallella, mutta ostotilille lahjana saatu kymppi hävinnyt. Kun jatkoin klikkailua, niin seuraavana päivänä ansiot olivat tallella ja kymppikin tullut takaisin. Lahjakymppiä ei tosin alkuun päässyt käyttämään, sillä ohjelmasta puuttui mahdollisuus ostaa referaaleja. Kyselyjen myötä puute korjattiin.


Missä nyt mennään
11.4. Bux4Real on mukavan näköinen, selkeä ja helppokäyttöinen sivu. Se kuuluu selvästikin kaltaistensa eturiviin, vaikka ei eroakaan niistä mitenkään ratkaisevasti kuten toimintansa alussa väitti.  Ovatko kateelliset kilpailijat alun hankaluuksien takana on selvittämättä. Tuo väite ei ehkä ole aivan tuulesta temmattu, sillä osa ptc-sivuista on alkanut julkaista mainoksia, joissa varoitetaan investoimasta rahaa Bux4Realiin.


Hyväntekeväisyys on tallella
Oli tilanne sitten mikä tahansa. minun sympatiani sivu saa koska se on säilyttänyt myös hyväntekeväisyysilmoitukset mainostensa joukossa. Niitä saisi puolestani jokainen käydä silloin tällöin klikkaamassa. Tämä hyväntekeväisyys kun ei maksa mitään.

1 kommentti:

  1. Odotan myös hyvillä mielin paljon tästä sivusta, vaikuttaa lupaavalta, vaikkakin lastetauteja vielä on.

    VastaaPoista