Hae tästä blogista

lauantai 18. tammikuuta 2014

Moni on kakku päältä kaunis

Tämä kirjoitukseen on antanut innoituksen Ojooo.com, mutta samaa menetelmää käyttävät monet muutkin.

Ptc-sivut ovat liikeyrityksiä. Liikeyrityksinä niiden tehtävä on tuottaa rahaa. Tämä kannattaa pitää mielessä kun tutustuiu uuteen sivustoon ja miettii jäseneksi ryhtymistä.

Aikanaan sivujen mainonnassa kilpailtiin luotettavuudella. Tämä synnytti aivan oman mainoskielensä. Sittemmin kielikuvat ovat rauhoittuneet. Nykyään keskitytään enimmäkseen kehumaan sivun adminin kokemusta ja luotettavuutta.

Yhä useammat sivut ovat nyt siirtyneet mainostamaan jäsenille edullisia hintoja joilla toimintaa voidaan pyörittää. Järki sanoo, että ptc-sivun on joka tapauksessa katettava omat kulunsa. Mitään tolkuttomia alennuksia ei näin ollen voida antaa. Kulujen piilottaminen muun toiminnan joukkoon onkin muuttumassa yhä kekseliäämmäksi taiteeksi.



Yleisimpiä - ja helpoimmin havaittavia - tapoja on, että edut eivät koske perusjäsenyyttä. Ne saadakseen on ensin päivitettävä jäsenyys. Maksukynnys saattaa tähän olla niin korkea, että siitä suoriutumista moni nopeuttaa sijoittamalla sivulle rahaa. Sama asia on Ojoossa (ja monessa muussakin) kätketty vielä hienommin ja tavalla jota on etukäteen vaikea havaita. Sivu mainostaa, että ensimmäisen reffu maksaa vain 0,2 dollaria. Sen voi kuitenkin maksaa vain vuokratililtä, jonne rahaa ei voi siirtää 2 dollaria pienemmissä erissä. Näin siis sinulla on oltava kasassa kaksi dollaria ensimmäisen referaalin ostamiseen. Kun klikkauksista maksetaan tyypillisesti alle 0,01 dollaria, moni taas nopeuttaa maksamalla sivulle rahaa.

Mistään huijauksesta ei siis ole kyse, ennemminkin vain kekseliäästä tavasta kerätä käyttäjiltä rahaa. Mutta tässä kohdassa kannattaa siis pitää tuntosarvet pystyssä jos meinaa pärjätä sivulla ilman rahan sijoittamista.

lauantai 11. tammikuuta 2014

Ptc investigations lopetti

Ptc Investigations on toiminut neljän vuoden ajan ptc-sivujen vahtikoirana. Sivulla on sekä esitelty alan uusia yrittäjiä että seurattu niiden etenemistä ja varoitettu huijausyrityksistä. Nyt sivun admin ilmoittaa kyllästyneensä jatkuviin sivuun kohdistuneisiin hyökkäyksiin, uudelleen rakentamiseen ja jatkuvaan puolustuskannalla olemiseen. Niinpä hän ilmoittaa antaneensa itselleen joululahjan ja lopettaneensa sivun.

Sääli.

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Autopay ei ole itsestäänselvyys

Lähes kaikilla sivuilla on nykyisin käytössä autopay-ohjelma. Se pidentää automaattisesti reffun vuokra-aikaa yhdellä päivällä aina reffun käydessä klikkaamassa mainoksia. Rahan, eli 1/30 osan kuukausivuokrasta, ohjelma ottaa vuokratililtäsi. Näin tulet huomaamatta pienin maksuin huolehtineeksi vuokra-ajan jatkumisesta.

On kuitenkin tekijöitä, jotka panevat miettimään autopayn kannattavuutta.

20 päivän raja

Autopay toimii vain jos klikkaushetkellä reffulla on yli 20 päivää (määrä voi eri paikoissa hieman vaihdella) vuokra-aikaa jäljellä. Koska sellaisia referaaleja ei juuri löydy jotka klikkaavat joka päivä, vähenee jäljellä oleva vuokra-aika hitaasti,  mutta varmasti. Jos olet vuokrannut reffun kuukaudeksi tulee 20 päivän raja yllättävän nopeasti vastaan ja autopay lakkaa toimimasta.

Jos reffuja on vähän

Jos sinulla on vähän referaaleja ansiosi ovat myös pieniä. Tällöin autopayn ottama vähäinenkin maksu saattaa pahasti haitata kehitystä ja vaatia jopa lisärahoitusta sivulle.

Milloin se sitten kannattaa

Autopayn käyttö on silkkaa matematiikkaa. Useimmilla sivuilla alin kannattava referaalien määrä on 35. Reffujen aikaa kannattaa jatkaa korkeintaan 60 päivän jaksoissa. Pidemmillä ajoilla muut alennukset ajavat autopayn ohitse.


Sopivalla referaalien määrällä ja vuokra-ajan pidentämisen tahdilla autopay on hyödyllinen ohjelma. Sen rajoitukset kannattaa kuitenkin pitää mielessä ja olla tarpeen tullen valmis näkemään vaivaa asioiden manuaalisella hoitamisella.

perjantai 6. joulukuuta 2013

Näkemiin Silverclix



Silverclix jäi yllättävän lyhyeksi tuttavuudeksi. Sivu ilmoittaa, että tästä päivästä alkaen tilillä olevia rahoja ei voi enää käyttää jäsenyyden päivittämiseen. Päivitykset on tehtävä maksuprosessorin kautta, eli siis siirtämällä rahaa sivulle. Tämä taas ei sovi minun periaatteisiini, joten sivu saa lähteä viisikostani.