Kuten muukin palkkatulo, myös mainosten katsomisella ansaittu raha on veronalaista tuloa. PTC-sivut eivät tietoja välitä, joten tulojen ilmoittaminen on käyttäjän omalla vastuulla. Sen voi helposti tehdä veroilmoitusta täytettäessä. Tulojen ilmoittamatta jättämisestä voi seurata veronkorotus. Sen määrä vaihtelee 70 eurosta useihin tuhansiin. Jos ilmoittamaton määrä katsotaan vähäiseksi eli on alle 5000 euroa, voi puutteen korjata ilman seuraamuksia.
Klikkaamalla ansaitus rahat jäävät useimmilla reilusti alle tuon viiden tonnin rajan. Varminta on kuitenkin ilmoittaa pienemmätkin määrät. Niiden jatkuva pimittäminen voi verotttajan tulkinnoissa olla raskauttava teko. Kannattaa muistaa, että myös täällä tulon hankkimisesta aiheutuneet menot voi vähentää verotuksessa. Näitä voivat olla esimerkiksi laajakaistamaksu tai uuden hiiren hankkiminen.
Nämä tiedot perustuvat kirjoittamishetken tilanteeseen. Tuore tilanne kannattaa tarkistaa verohallnnon sivuilta.
tiistai 26. maaliskuuta 2013
torstai 21. maaliskuuta 2013
Felmina antoi minkä lupasi
Kun sanoin puoli vuotta sitten laittavani hyip-sivut toistaiseksi jäähylle, jäi yksi sivu yhä kummittelemaan taustalle. Olin sijoittanut Felminaan kaksikymmentä dollaria, jonka sijoitusaika oli 180 arkipäivää. Tuolta ajalta luvattiin yli 300 % korko. Kun tuo aika sitten tuli täyteen saapui sähköpostissa miellyttävä ilmoitus. Tililläni oli nyt rahaa runsaat kahdeksan kymppiä. Kaivoin muistista vanhat salasanat ja kävin sivulla tekemässä 20 dollarin noston. Ajattelin, että koitanpa saada oman sijoitukseni pois. Nostaminen onnistuikin mukavan kivuttomasti - rahat olivat maksuprosessorin tilillä melkein saman tien.
Jätin loput kuusi kymppiä uudelleen kasvamaan korkoa puolen vuoden ajan. Jos kaikki menee samalla tavalla putkeen on syksyllä luvassa yli kahdensadan potti.
lauantai 9. helmikuuta 2013
Hyvillä valokuvilla pääsee ansioille
Lisääntynyt verkkojulkaisu eri muodoissaan on yllättäen luonut kasvavat markkinat hyville valokuville. Jos kuvasi saavat netissä jatkuvasti kiitosta katsojilta sinun kannattaa harkita taitojesi kaupallistamista. Kuvien myyminen on tänä päivänä erittäin helppoa. Sen myötä myös kilpailu on koventunut. Yksi sääntö ei kuitenkaan ole tekniikan kehittymisen myötä muuttunut.Yhä edelleen laatu ratkaisee, eli hyvät kuvat myyvät.
Netissä on lukuisia kuvapankkeja joihin voit ladata kuviasi. Joka kerta kun joku lataa itselleen eli ostaa kuvan saa kuvaaja siitä palkkion. Ns. stock free -kuvatoimistoissa kuvaa saa yhdellä latauksella käyttää rajattomasti. Toisaalta samaa kuvaa saa myös levittää kaupaksi useammassa toimistossa. Lopputuloksena on käyttäjille halpoja kuvia joista maksettavat palkkiotkin ovat pieniä. Hyvälle kuvalle voi kuitenkin syntyä yllättävän laaja levikki, jolloin kuvaajan palkkiokin nousee vastaavasti.
Kuvatoimistoja löytää rajattomasti googlettamalla. Näistä voi aloittaa tutustumisen: Fotolia, Dreamstime, Shutterstock, ja Big Stock Photo.
Netissä on lukuisia kuvapankkeja joihin voit ladata kuviasi. Joka kerta kun joku lataa itselleen eli ostaa kuvan saa kuvaaja siitä palkkion. Ns. stock free -kuvatoimistoissa kuvaa saa yhdellä latauksella käyttää rajattomasti. Toisaalta samaa kuvaa saa myös levittää kaupaksi useammassa toimistossa. Lopputuloksena on käyttäjille halpoja kuvia joista maksettavat palkkiotkin ovat pieniä. Hyvälle kuvalle voi kuitenkin syntyä yllättävän laaja levikki, jolloin kuvaajan palkkiokin nousee vastaavasti.
Kuvatoimistoja löytää rajattomasti googlettamalla. Näistä voi aloittaa tutustumisen: Fotolia, Dreamstime, Shutterstock, ja Big Stock Photo.
tiistai 5. helmikuuta 2013
Canadabux epäilyttää
Canadabuxin toiminnot muistuttavat vanhan ajan buxhost-sivuja. Sivu on helppo käyttää ja toimii vakaasti. Valitettavasti sivua ei voida täysin ohjata hiirellä, vaan välillä joutuu vanhaan tyyliin antamaan varmistuksia näppäimistöltä. Jo perusjäsenyydellä saa mukavasti mainoksia katsottavakseen ja adgrid-ruudukossa voi koittaa onneaan ja voittaa pieniä rahapalkintoja. Referaalien hankkiminen on vaikeaa. Niiden ostamiseen ei ole jonotusmahdollisuutta, vaan käyttäjän on oltava valmiina iskemään heti kun vapaita reffuja ilmestyyy markkinoille.
Se mikä sivussa huolestuttaa on, että se nostaa toistuvasti pienimmän maksun rajaa. Tällä hetkellä se on kuusi dollaria. Tällainen kehitys kertoo yleensä siitä, että sivu on rahavaikeuksissa. Tarkkaan tutkittaessa samalla adminilla on erinimisiä sivuja kymmenkunta kappaletta. Ne myös ilmoittavat ahkerasti toistensa sivuilla. Helposti herää kysymys paljonko systeemissä liikkuu ulkopuolista rahaa vai onko liikevaihto pääasiassa rahojen siirtelyä taskusta toiseen.
Ei maksa mitään liittyä sivulle ja kokeilla ansaitsemismahdolllisuuksia siellä. En kuitenkaan menisi sijoittamaan rahaa sinne tai muille saman adminin sivuille. Tunnetuimpia niistä ovat feeldollar.com, etabux.com, buxboss.com, bigusabux.com ja 33bux.com.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
