Hae tästä blogista

lauantai 22. maaliskuuta 2014

Kuvan laatu ei enää yksin ratkaise

Viimeksi kirjoitin valokuvista otsikolla "Hyvillä kuvilla pääsee ansioille". Tilanne todellakin on tänä päivänä se, että laadukkailla kuvilla on kysyntää. Toteamuksessa paino on sanalla laatu.

Viime aikojen kehitys on tuonut mukaan uusia piirteitä. Uudet sivut maksavat käyttäjilleen palkkioita sen mukaan kuinka paljon heidän lähettämiään kuvia tai videoita katsellaan. Kuvan laatu ei siis enää yksin ratkaise ansioita, vaan myös sen kiinnostavuus. Ja kyse on siis kuvien katselusta, ei ostamisesta  Tämä asettaa pienemmät vaatimukset kuvien tekniikalle.

Seuraavassa on käytetty esimerkkinä Linkinn.com -nimistä palvelua. Se on tyypillinen alan sivu eikä tarkoituksena ole suositella sitä enempää eikä vähempää kuin muitakaan alan sivuja. Onpahan vain tässä esimerkkinä.

Linkinn keskittyy ainakin toistaiseksi enemmän kuvien kuin videoiden näyttämiseen. Kyseessä on sen verran uusi sivu, että tähän niinkuin muuhunkin toimintaan saattaa helposti tulla muutoksia. Sivulla ei ansaitse ainoastaan omien tuotteiden näyttämisellä vaan myös muiden kuvien katselusta, kommentoimisesta  ja suosituista linkeistä.

Tomi näin:

1. Rekisteröidy sivulle.
2. Etsi sivulta sinua kiinnostavia kuvia ja videoita.
3. Ansaitse itsellesi pisteitä. Se onnistuu neljällä eri tavalla:
- Kirjoita kommentteja kuviin.  Saat pisteitä sen mukaan miten muut antavat niille ääniä.
- Hanki uusia jäseniä, joista tulee referaaleja sinulle
- Lähetä kuvia ja videoita. Saat pisteitä sen mukaan kuinka suosittuja ne ovat.
- Laita esille linkkejä sivuille. Saat pisteitä niiden suosion mukaan.

Pisteet voidaan aikanaan muuttaa rahaksi ja siirtää maksuprosessoriin.

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Näkemiin Neobux, tervetuloa Klikz4freakz



Joskus kestää aikansa ennen kuin saa tehtyä järkeviä päätöksiä. Runsaan kahden vuoden jäsenyyden jälkeen Neobuxin tilillä on rahaa 0,4 senttiä. Samoilla ohjeilla jotkut nostavat sivulta nelinumeroisia summia. Ei näköjään ollut tarkoitettu minulle.

Niinpä kaikkien selittelyjen jälkeen teen sen mitä ehkä olisi kannattanut jo vuosi sitten ja jätän sivun puolestani rauhaan. Muistutan samalla, että kyseessä on eräs arvostetuimmista sivuista joka on hoitanut luotettavasti asiansa jo kuuden vuoden ajan. Joten sivu kannattaa ottaa tosissaan vaikka nyt minulta ei oikein sujunutkaan.

 

Neobuxin tilalle otan Clikz4freakzin. Kyseessä on vielä kohtalaisen tuore sivu, joka on hoitanut tähän mennessä maksunsa ajallaan.

perjantai 21. helmikuuta 2014

Koitetaan nyt sitten

Päivitetty 21.2.14

 

Kirjoitin kuinka Ojooo on monien muiden tavoin kehitellyt erilaisia konsteja saadakseen käyttäjät siirtämään rahaa sivulle. Tässä tapauksessa halpoja 20 sentin  referaaleja ei voi ostaa ellei päätilillä ole rahaa vähintään kaksi dollaria. Sen saaminen pelkästään klikkailemalla taas kestää.


Mutta kuinka helposti kaikki loppujen lopuksi kävi oli yllätys. Kahden dolllarin raja meni rikki parissa viikossa ja sain ostettua ensimmäiset halvat reffut.

Referaalien kanssa touhuaminen eroaakin sitten useimmista muista ptc-sivuista. Päätökset kierrättämisestä tai ajan ostamisesta on tehtävä klikkausten keskiarvon ja ansaitun rahamäärän perusteella, tietoa esimerkiksi edellisestä klikkauspäivästä ei suoraan ole tarjolla.

Periaatteessa ollaan taas lähtöasemissa. Eli lisää reffuja saadakseen päätilille on taas kerättävä ne kaksi dollaria. Nyt tosin on jo muutama reffu mukana auttamassa.

lauantai 18. tammikuuta 2014

Moni on kakku päältä kaunis

Tämä kirjoitukseen on antanut innoituksen Ojooo.com, mutta samaa menetelmää käyttävät monet muutkin.

Ptc-sivut ovat liikeyrityksiä. Liikeyrityksinä niiden tehtävä on tuottaa rahaa. Tämä kannattaa pitää mielessä kun tutustuiu uuteen sivustoon ja miettii jäseneksi ryhtymistä.

Aikanaan sivujen mainonnassa kilpailtiin luotettavuudella. Tämä synnytti aivan oman mainoskielensä. Sittemmin kielikuvat ovat rauhoittuneet. Nykyään keskitytään enimmäkseen kehumaan sivun adminin kokemusta ja luotettavuutta.

Yhä useammat sivut ovat nyt siirtyneet mainostamaan jäsenille edullisia hintoja joilla toimintaa voidaan pyörittää. Järki sanoo, että ptc-sivun on joka tapauksessa katettava omat kulunsa. Mitään tolkuttomia alennuksia ei näin ollen voida antaa. Kulujen piilottaminen muun toiminnan joukkoon onkin muuttumassa yhä kekseliäämmäksi taiteeksi.



Yleisimpiä - ja helpoimmin havaittavia - tapoja on, että edut eivät koske perusjäsenyyttä. Ne saadakseen on ensin päivitettävä jäsenyys. Maksukynnys saattaa tähän olla niin korkea, että siitä suoriutumista moni nopeuttaa sijoittamalla sivulle rahaa. Sama asia on Ojoossa (ja monessa muussakin) kätketty vielä hienommin ja tavalla jota on etukäteen vaikea havaita. Sivu mainostaa, että ensimmäisen reffu maksaa vain 0,2 dollaria. Sen voi kuitenkin maksaa vain vuokratililtä, jonne rahaa ei voi siirtää 2 dollaria pienemmissä erissä. Näin siis sinulla on oltava kasassa kaksi dollaria ensimmäisen referaalin ostamiseen. Kun klikkauksista maksetaan tyypillisesti alle 0,01 dollaria, moni taas nopeuttaa maksamalla sivulle rahaa.

Mistään huijauksesta ei siis ole kyse, ennemminkin vain kekseliäästä tavasta kerätä käyttäjiltä rahaa. Mutta tässä kohdassa kannattaa siis pitää tuntosarvet pystyssä jos meinaa pärjätä sivulla ilman rahan sijoittamista.